keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Raimo-robotin raivokkaat raivaustalkoot Taka-Raivolassa
Eilen kaikkia velvollisuuksia vältellessäni kävi seuraavasti: opin vahingossa tekemään animaatioita ilmaisella kuvanmuokkausohjelmallani. Ajattelin, ettei se olisi mahdollista. Nähtävästi olin väärässä. Tästä seurasi hervoton sessio Raimo-robotin kanssa. Lisäksi muutin animaatioiksi kaikki ne miljoonat "hehehehe otetaan hupaisa kuvasarja!!" -karkelot, joita kameraani on aikojen saatossa tallentunut erinäisissä tilanteissa, esimerkiksi vesisodassa. Mutta ei niistä sen enempää.
Samaan syssyyn tahdon pikaisesti kertoa viime lauantaista, joka oli mahtava päivä! Olimme Annin kanssa Helsinkin sarjakuvafestivaaleilla, kuten viimekin vuonna. Sarjakuvatapahtumissa on jotain käsittämättömän ihanaa. Nytkin oli hirmuisen mielenkiintoista seurata haastatteluita, kuunnella mitä sanottavaa oli alan ammattilaisilla. En itse tosiaankaan ole mikään sarjakuvapiirtäjä, vaikka siitä ehkä salaa unelmoinkin. Mutta inspiroiduin kovasti. Kuka tietää, ehkä saan jotain joskus aikaiseksikin! Hienoahan se olisi.
Mainostan nyt brutaalisti, mutta haluan kaikkien lukevan erään sarjakuvan. Nimittäin festivaaleillakin esintyneen ranskalaisen Cyril Pedrosan teoksen Kolme varjoa. Sen lisäksi, että piirustusjälki on mieletöntä, on tarina todella koskettava. En malttaisi millään odottaa sitä, että herran uusin sarjakuva Portugal saataisiin julkaistua Suomessakin.
Onneksi yökukkumiseni ei haittaa nyt niin paljon, koska huomenna alkaa koeviikko: toisin sanottuna menen kouluun kello 13. Ah, ihanaa. Tämä voi kuulostaa masokistin kommentilta, mutta pidän koeviikoista. Koulupäivät on lyhyempiä, ei ole läksyjä ja tarvitsee keskittyä vain lukemiseen (mikä voi tosin osoittautua yllättävän hankalaksi, varsinkin jos Amazonista tilaamasi Doctor Who DVD-boksi sattuu saapumaan juuri muutamaa päivää ennen koeviikon alkua, mutta shh ei kerrota kenellekään jooko?) Eikä mulla edes ole kuin neljä koetta!
Elämä tuntuu ihmeellisen kevyeltä nyt. Täytyy nauttia siitä. Kaakaomukillisen kera.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


Rakastan Ristoa!
VastaaPoista