Huomenta

Tänä aamuna heräsin käsittämättömän surrealistisesta unesta. Siinä unessa olin kolme päivää Turussa, suurimman osan ajasta Ruissalossa. Kuuntelin paljon täydellistä musiikkia. Tanssin ja lauloin samalla kun jalkani huusivat. Aurinko paistoi ja kesä tuntui enemmän kesältä kuin ehkä koskaan ennen. Aamulla vessan peilistä silmään pisti punaisena hohtava nenä. Unessa en sitä ollut edes huomannut. Nyt en vain välittänyt.

Unessa minulla oli kamera mukanani.

Yksi hyvä syy mennä Turkuun: mielettömän hienoa katutaidetta.

Ja toinenkin: mitä ihastuttavin sarjakuvakauppa!

Logomokin oli kiva. Erityisen liekeissä (ha!!) olin valokuvanäyttelystä ja upeasta kahvilasta. Myös Tom of Finland -näyttely oli vaikuttava! Vaikka puolialastomat -- saatika sitten täysin alastomat -- muskelimiehet eivät sytytäkään (ding ding dinnng kyllä nyt huippuhuumori pelaa!).

Ja puolialastomista miehistä puheenollen: pitäkää hei pojat ne paidat päällä jooko, en halua jatkuvasti pelätä litistyväni hikisiä selkiänne vasten KIITOS. No, Pariisin Kevät oli silti aika jees festarinstarttaaja.

Mitään selityksiähän tämä ei kaipaa.

Huono kuva, mutta halusin vain sanoa, että The National varasti sydämeni lopullisesti. Matt Berninger, your voice is swallowing my soul.

Emme jääneet Prodigyä katsomaan, mutta tältä se näytti hieman kauempaa.

Niinpä niin, tyypillistä Levykauppa Äxää: kovasti haukutaan kakkapyllyksi, mutta sitten kuitenkin onnistumaan viekottelemaan rahat pois. (Fleet Foxesin Helplessness Blues, olet nyt käsissäni!)

Bob hund!! Maailman viihdyttävin laulaja. Lisäksi kyseessä on ainoa bändi, josta onnistuin ottamaan sellaisia kuvia, joista saa jopa jotain selvää.

Kilpailun vuoro. Kysymys kuuluu: "Mitä tässä kuvassa tapahtuu?" Vastaukset mielellään pullo- tai pöllöpostilla. Paras palkitaan ainakin ruhtinaallisesti.

Lauantai-ilta, vähän ennen Rubikin jumalaisentäydellisenupeaa esiintymistä.

Se oli hyvä uni.